Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti arkeologisen inventoinnin Tampereen keskustassa sijaitsevan Kirjastonpuiston alueella kesällä 2008. Tutkimus suoritettiin, koska puistoa on suunniteltu kunnostettavaksi vuosien 2009 ja 2010 aikana. Inventointi koostui kartta-analyysistä ja maastotöistä.
Historiallisten lähteiden ja vanhojen karttojen perusteella Tampereen Kirjastonpuiston alueella sijaitsee historiallisen ajan muinaisjäännöskompleksi, johon kuuluu kylätontti, kartano ja markkinapaikka. Lisäksi läheisessä Tammerkoskessa on ollut historiallisella ajalla useita myllyjä, kalastamoita sekä kosken ylittänyt silta. Teollistumisen alkuvaiheessa Tampereen kaupungin ydinalue sijaitsi inventoidun alueen läheisyydessä. Karttamateriaalin perusteella Kirjastonpuisto on kuitenkin säilynyt massiiviselta rakentamiselta, joten on mahdollista, että maaperässä on säilynyt ainakin osia muinaisjäännöksestä. Inventoinnin yhteydessä ei hoidetulle puistoalueelle kaivettu kuoppia.
Luonti: 31.3.2009 Viimeisin muutos: 2.6.2012
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
30.7.2008
Rahoittaja/tilaaja:
Tampereen kaupunki
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
FM Kalle Luoto
Raporttitiedot
Tekijä:
Kalle Luoto
Päivämäärä:
30.9.2008
Sijainti(alkup):
Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa
Kopiot:
Museoviraston rakennushistorian osaston arkistossa
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.