Turun museokeskus suoritti arkeologisen koekaivauksen Nousiaisten hautausmaan laajennukseen varatulla alueella 4.–8.5.2009. Runsaan 400 neliömetrin laajennusalue sijaitsee Nousiaisten keskiaikaisen kivikirkon kaakkoispuolella, hautausmaan aidan viereisellä törmällä ja sen alapuolisella nurmikentällä, joka on aiemmin ollut peltoa.
Tutkimusalueelle kaivettiin kaikkiaan 15 erimittaista koeojaa, yhteensä noin 250 neliön verran sekä kaksi koekuoppaa. Peltoalue oli löydötön lukuun ottamatta resenttiä materiaalia. Aidan viereisellä törmällä maaperä oli sekoittunut ainakin 1,5 metrin syvyydeltä. Sekoittuneessa kerroksessa oli sekaisin rakennusjätettä, täyttömaakerroksia ja ihmisen luita. Viimeksi mainitut ovat ilmeisesti peräisin kirkon sisältä 1960-luvun lopulla poistetun maan seulonnasta.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.