YLI-II PURKAJASUO
Muinaismuistoalueen arkeologinen kaivaus
Pk 3512 07 Yli-Ii
p = 7252 98 – 7253 36, i = 3448 30–82, z = 50,5–53
Oulun yliopisto, arkeologian laboratorio
Kaivauksenjohtajat: FM Pentti Koivunen ja FM Sami Viljanmaa
Oulun yliopiston arkeologian laboratorio suoritti arkeologisen kaivauksen Yli-Iin Purkajasuolla elokuussa 2004. Kaivauksen tavoitteena oli tutkia aikaisemmin hajalöytöinä esiin tulleiden meripihkahelmen ja -riipuksen löytöympäristöä sekä paljastaa ihmisen työstämiä, pääosin pyyntiin ja kalastukseen liittyviä puuesineitä. Lisäksi pyrittiin selvittämään, jatkuuko Purkajasuon muinaismuistoalue aiemmin tutkittujen alueiden itäpuolelle. Kaivaus oli jatkoa Museoviraston vuosina 1996–2000 suorittamille tutkimuksille. Kaivauksella avattiin 79 m²:n laajuinen kaivausalue 13 ja 100 m²:n laajuinen kaivausalue 14 sekä kaksi neliömetrin laajuista koekuoppaa.
Kaivausalue 13 sijoitettiin alueelle, jolta aiempien tutkimusten perusteella oli löydettävissä runsaasti veistettyä puuesineistöä. Alueelta tavattiin 761 puulöytöä, joista yli 60 % todettiin ihmisen työstämiksi. Paalujen, seipäiden ja liisteiden ohella löydettiin useita melko hyväkuntoisia liisteritilöitä sekä muutamia tyypiltään aiemmin tuntemattomia puuesineitä. Jokainen aiemmin tuntematon orgaanisesta materiaalista valmistettu esinetyyppi neoliittiselta kivikaudelta on valtakunnallisesti merkittävä löytö, joka avartaa käsitystämme kyseisen aikakauden väestön kyvyistä hyödyntää elinympäristönsä tarjoamia materiaaleja mitä moninaisimmin tavoin. Purkajasuosta lienee tulevaisuudessa löydettävissä paitsi laaja otos puista pienesineistöä, myös mahdollisesti tuohesta ja luusta valmistettuja, pääosin aiemmin tuntemattomia esinemuotoja. Samoin ruuhien, lauttojen tai muiden vesikulkuneuvojen kiistattomien jäänteiden olemassaolo alueella on todennäköistä.
Aiempien meripihkalöytöjen läheisyyteen avatulta kaivausalueelta 14 löydettiin meripihkanapin puolikas sekä kappale palamatonta luuta, ilmeisimmin harmaahylkeen eli hallin varvasluu. Alue on ollut pitkään matalavetistä ranta-aluetta, mistä kertovat tavatut kortekasvustojen jäänteet. Meripihkaesineet onkin todennäköisesti hukattu rantaveteen. Samalta alueelta, noin 80 cm syvemmältä, löydettiin myös työstettyjä puita, ainakin liisteiden ja seipään katkelmia. Alueen käyttötavat seudun kivikautisen asutuksen eri vaiheissa ovat siis voineet olla hyvinkin moninaiset.
Koekuopat tehtiin alueen 14 läheisyyteen sitä kahdelta suunnalta ympäröiviin harjanteisiin. Koekuoppien tarkoituksena oli selvittää maaperän luonnetta suhteessa kaivausalueen 14 maaperään. Koekuopat vahvistivat käsitystä siitä, että alueen pinnanmuodot ovat kivikaudella kokeneet voimakkaita muutoksia. Toinen harjanteista oli kiinteää moreenimaata, kun toinen puolestaan oli selkeästi tulvahiekasta muodostunut.
Tärkein syy, miksi tutkimuksia Purkajasuolla tulisi jatkaa, on alueen puuesineistön tuhoutumisuhka. Purkajasuon peltojen 1950-luvulla tapahtuneen ojituksen jälkeen pohjaveden pinta alueella on laskenut, ja puukerrosten ylimmät osat eivät enää ole jatkuvasti pohjaveden pinnan alapuolella. Puukerroksen yläosissa sijaitsevat puut ovat huomattavasti heikommassa kunnossa kuin syvemmällä olevat. Vielä tällä hetkellä pääosa ylimmistäkin puista on kohtalaisesti dokumentoitavissa, mutta vain harvat enää onnistuneesti konservoitavissa. Muutamien vuosikymmenten – enintään muutaman sadan vuoden – jälkeen merkittävä osa Purkajasuon puista on tuhoutunut dokumentoimatta, mikäli tutkimuksia ei jatketa.
Ajoitus: neoliittinen kivikausi
Tutkitun alueen laajuus: kaivausalue 181 m²
Kenttätyöaika: 2.8.–30.8.2004
Tutkimuskustannukset: Työllistämismäärärahat, Turveruukki Oy ja Pohjolan Voima Oy PVO Vesivoima Oy
Tutkimusraportti: Pentti Koivunen ja Sami Viljanmaa 16.12.2004 Museoviraston arkeologian osaston arkistossa, kopio Oulun yliopiston arkeologian laboratorion arkistossa. |
takaisin
Kuvaus
Purkajasuo 972010012, työ- ja valmistuspaikat