Sievin kunnan inventoinnin tarkoituksena oli varmistaa ja saattaa ajan tasalle aiempien inventointien ja tarkastusten tiedot. Inventoinnissa tarkastettiin ennestään tunnettujen kohteiden paikkatiedot ja säilyneisyys, samalla niille tehtiin aluerajaukset. Uusia kohteita ei varsinaisesti etsitty, mutta tarkastusten perusteella muinaisjäännösrekisteriin lisättiin kahdeksan kohdetta.
Vääräjoen varressa olevat kivikautiset asuinpaikat todettiin suurimmaksi osaksi pelto- ja rakennustöissä vahingoittuneiksi. Huomattava osa inventoinnista kului Isokankaan kuoppakohteiden läpikäyntiin. Alueelta tunnettiin ennestään muutamia pyyntikuopiksi luokiteltuja kohteita, mutta kävi ilmi, että niiden laajuutta ei ollut riittävästi selvitetty aiemmissa tutkimuksissa. Kohteet osoittautuivat poikkeuksetta laajemmiksi kuin oli luultu. Kaikkiaan Isokankaalta paikannettiin noin 650 kuoppajäännettä, mutta kartoitus jäi vielä kesken.
Luonti: 25.3.2010 Viimeisin muutos: 25.2.2015
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
31.8.–11.9.2009
Tutkimusperuste:
Viranomaistoiminta
Rahoittaja/tilaaja:
Museoviraston arkeologian osasto
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Inventoija:
FM Vesa Laulumaa
Raporttitiedot
Raportti:
Sievi. Perusinventointi
Tekijä:
Vesa Laulumaa
Päivämäärä:
11.3.2010
Sijainti(alkup):
Museovirasto arkeologian osaston arkistossa
Kopiot:
PDf kopiot: Jouni Taivainen, Metsähallitus ja Anne Ruuttula-Vasari Sievin kotiseutuyhdistys
Kokoelmatiedot
KM Esihistorialliset kokoelmat KM 38076 Löydöt
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.