Helsingin kaupunginmuseo kartoitti Helsingin Ala-Malmin Sepänmäellä sijainneen ensimmäisen maailmansodan aikaisen tukikohta IX, asema 7:n rakenteet marras-joulukuussa 2010 viranomaistyönä. Asema kuului venäläisten vuosina 1914–1918 rakentamaan, Helsinkiä ympäröivään Viaporin maa- ja merilinnoitukseen.
Paikallisen asukkaan yhteydenoton perusteella saatiin vuoden 2010 alussa selville Helsingin Kiinteistöviraston Tilakeskuksen suunnitelma rakentaa poikkeusluvalla päiväkoti Tullivuorentie 6:n kohdalla sijainneiden viipalekoulujen paikalle. Koulut oli purettu muutamia vuosia aikaisemmin.
Sirkku Laineen tekemässä Helsingin ensimmäisen maailmansodan aikaisen maalinnoituksen inventoinnissa vuonna 1996 kohteen linnoitteet oli merkitty tuhoutuneiksi. Kaupunginmuseossa epäiltiin John Lagerstedtin vuoden 2006 maastokäynnin ja kaupunginmuseon maastokäynnin perusteella kohteessa olevan paljonkin säilyneitä linnoitusrakenteita peittyneenä koulun pihakerrosten alle. Rakennuttajan kanssa sovittiin rakennustöiden aikaisesta valvonnasta. Linnoitteet kaivettiin esiin konekaivuina ja vaikeimmat kohdat lapioin. Rakenteet kartoitettiin takymetrilla.
Eri kohdista piirrettiin profiilikarttoja ja kaikki kohteet kuvattiin. Alueelta saatiin esiin kallioon louhittua ja hyvin säilynyttä betonoitua taisteluhautaa, kaksi betonista konekivääriasemaa ja yksi tähystys-/kivääriasema mäen länsi- ja pohjoislaidalla. Mäen etelälaidalta tuli esiin betoninen suojahuone ja hiekkamaahan kaivettua taistelu-/yhdyshautaa, jossa ei ollut säilynyt puurakenteita.
Luonti: 19.12.2012 Viimeisin muutos: 6.3.2015
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
26.11., 3.12, ja 9.12.2010
Tutkimusperuste:
Viranomaistoiminta
Rahoittaja/tilaaja:
Helsingin kaupunginmuseo
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Markku Heikkinen
Raporttitiedot
Raportti:
Helsinki, Ala-Malmi, Sepänmäki, Tullivuorentie 6, tukikohta IX:7. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maalinnoituksen kartoitus 2010
Tekijä:
Markku Heikkinen
Päivämäärä:
3.2.2012
Sijainti(alkup):
Helsingin kaupunginmuseo
Kopiot:
Museoviraston arkisto
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Helsinki, Ala-Malmi, Sepänmäki, Tullivuorentie 6, Tukikohta IX:7. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maalinnoituksen tukikohdan kartoitus