Tampereen Epilänharjun kaakkoisosassa on muistitiedon mukaan kulkenut Ruumiinpuntari-niminen kulkuväylä, jota pitkin Pirkkalan pohjoisosien väki kulki Harjun kirkolle kirkonmenoihin, tuomaan vainajat haudattavaksi ja Harjun markkinoille. Epilän harjulla kulkee nykyään leveä polkumainen väylä, johon muistitieto Ruumiinpuntarista on yhdistetty. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää Ruumiinpuntariin liittyvä taustatieto sekä suorittaa paikalla maastotarkastus. Hanke tuli ajankohtaiseksi keväällä 2010, kun Pirkanmaan maakuntamuseoita pyydettiin selvitystä kohteesta.
Isojakokartan perusteella tehdyn asemoinnin mukaan kylätie Lielahteen haarautuu suuremmista maanteistä kohdalla, jossa Tammerkoskelta Kokemäelle vievä ja Pohjanmaatie haarautuvat. Lielahdentie ylittää Epilänharjun paikalla nykyään sijaitsevan voimalaitoksen lounaispuolelta sekä voimalaitoksen kohdalta. Lielahteen vievä tie on nähtävissä myös Daniel Hallin vuonna 1770 laatimassa Pirkkalan maantieteellisessä kartassa. Tie on nähtävissä vielä vuodelta 1847 peräisin olevassa pitäjänkartassa. Sen sijaan senaatinkarttaan (1909) tietä ei ole enää merkitty.
Maastokäynnin perusteella voidaan todeta, että alueella, jonne kyseinen väylä on jo 1700-luvun isojakokartalla merkitty, kulkee kaksi leveää, nykyäänkin käytössä olevaa polkua. Näistä toiseen liitetään nykyään muistitiedon perusteella nimitys "Ruumiinpuntari". Tätä väylää on jäljellä Epilänharjun kaakkoisosassa noin sadan metrin pituudelta. Lounaisosassaan väylä on tuhoutunut rivitalojenn rakentamisen yhteydessä ja koillisosaltaan tie on jäänyt hiekkakuopan ja toisaalta voimalaitoksen alle. Lähempänä isojakokartan mukaan asemaitua kylätietä kulkee polku, joka on liittynyt alueella olleeseen, nyt raunioituneeseen nk. Sixtus Syrjäsen kylpylän toimintaan. Sitä, onko tämä mahdollisesti 1900-luvun alkua vanhempi väylä, ei pystytty tutkimuksessa selvittämään. |