Etelä-Karjalan museo tutki 4.–5.9.2009 4 x 4 metrin laajuisen alueen Lappeenrannan Mustolan Murheistenrannan asuinpaikalla. Vaikeissa oloissa, jatkuvassa sateessa, toteutettu kaivaus oli osa Museoviraston organisoiman valtakunnallisen Menneisyyden jäljillä -päivän ohjelmaa. Työ toteutettiin harrastajille ja koululaisille suunnattuna opetuskaivauksena. Kaivauksen aikana osallistujat perehdytettiin myös alueen arkeologiaan.
Asuinpaikka sijaitsee Saimaan ylimmän rannan törmän päällä olevalla terassilla. Kaivauspaikka valittiin sijoittamalla se keskelle aikaisempia löytöpaikkoja kohtaan, jossa elokuussa tehdyssä tarkastuksessa oli havaittu selkeä kivikautinen kulttuurikerros. Välittömästi valitun paikan itäpuolella on matala asuinpainanne.
Luonteeltaan koekaivauksenomaisissa kaivauksissa tutkittiin havaittu asuinpaikkakerrostuma. Se koostui erisävyisistä maaläiskistä, joiden suoranaista yhteyttä kivikautiseen asuinpaikkaan ei voitu selvittää. Alueelta löytyi jokunen ihmisen siirtämä kivi, mutta ei merkkejä esim. liedestä. Löydöstö on kvartsin lisäksi pääosin tyypillistä kampakeramiikkaa, löytöaineistossa on kuitenkin myös kuopin koristettua keramiikkaa ja jopa pala nuorakoristeista keramiikkaa.
Koko avattu alue pyrittiin kaivamaan loppuun asti: Tutkimuksiin varattu aika ei tähän kuitenkaan riittänyt, vaan tutkimuksia jatketaan vuonna 2010.
Luonti: 14.8.2012 Viimeisin muutos: 23.8.2013
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
4.–5.9.2009
Tutkimusperuste:
Muu
Luvan dnro:
27/302/2009
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Jukka Luoto
Raporttitiedot
Tekijä:
Jukka Luoto
Päivämäärä:
13.1.2010
Sijainti(alkup):
Museoviraston arkistossa
Liitetiedostot
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.
Arkeologiset kaivaukset Lappeenrannan Murheistenrannan kivikautisella asuinpaikalla