 |
| Kymenlaakso | |
| Kouvola | |
| Anjalan kartano | 200054 |
| Kiinteistötunnus: | 286-412-1-1942/2; 286-412-1-1956; |
| Muu tunnus: | 754-026 VARR |
| Kylä tai kaupunginosa: | Anjala |
| Osoite: | Ankkapurhantie 7 46910 ANJALA |
| Kulttuurihistoriallinen tyyppi: | Kartanot |
| Ajoitus: | Rakentaminen 1790-1971 |
 takaisin |
|
 Kuvaus |
| Anjalan kartano sijaitsee Kymijoen länsirannalla, Ankkapurhan kosken alapuolella. Entinen Anjalan kartano on huomattava historiallinen ja kulttuurihistoriallinen muistomerkki ajalta, jolloin Ruotsin ja Venäjän välinen raja meni Kymijoen kohdalla. Siihen liittyy poliittisen historian kannalta merkittäviä vaiheita. Lisäksi kartano ja sen luonnonkaunis lähiympäristö on ollut tunnettu kulttuurimaisema, joka on innoittanut eri alojen taiteilijoita. Koski- ja jokimaisema on voimakkaasti 1900-luvulla muuttunut, samoin kartanon karjanhoitoon ja maanviljelykseen liittyvä osa tilasta. Päärakennusta, joka on rakennettu 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa, ja sen lähintä ympäristöä, johon kuuluu 1840-luvun alussa kivestä rakennettu viljamakasiini ja 1970-luvun alussa muualta siirretty puinen viljamakasiini, ja osaa vanhasta kartanon puistosta, hoidettiin vuosikymmeniä museoalueena. Päärakennuksessa toimi vuosina 1957-2010 Anjalan kartanomuseo.
Suomen valtio myi kartanoalueen vuoden 2017 lopulla paikkakunnalla toimivalle säätiölle. Anjalan kartanon alue on osa valtakunnallisesti arvokasta Anjalan historiallinen ympäristö -nimistä rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY-kohde). Se on osa laajaa, valtakunnallisesti arvokasta Kymijoen kulttuurimaisemaa, joka ulottuu Valkealan Alakylästä Anjalankosken Muhjärvelle. |
| Luonti: 21.11.2013 Viimeisin muutos: 11.9.2018 |
| Historia |
| Muu nimi: Anjala gård |
| Käyttöaika: |
| Aikaisempi nimi: Anjalan kartanomuseo |
| Käyttöaika: |
| Aikaisempi käyttötarkoitus: kartanomuseo |
| Käyttöaika: |
| Historia |
| Anjalan kartano on ollut 1600-luvun alussa muodostettu rälssisäteritila, jonka kuningas Kaarle IX lahjoitti vuonna 1608 liiviläisen Henrik Wreden leskelle Gertrud von Ungernille. Kartanon 1700-luvun lopun historiaa leimasivat Ruotsin ja Venäjän välillä käydyt sodat, joissa valtakunnan rajalla sijaitseva kartano oli mukana monella tavalla. Kuningas Kustaa III vieraili kartanossa useitakin kertoja. Myös kuninkaan sotatoimia vastustaneet upseerit kokoontuivat kartanossa ja allekirjoittivat siellä ns. Anjalan liiton sopimuksen elokuussa 1788. Upseereita asui sotavuosien aikana kartanon maalla sijaitsevassa rakennuksessa, jota myöhemmin nimitettiin sen vuoksi liittopytingiksi. Rakennus siirrettiin vuonna 1911 lähellä sijaitsevaan Wredebyn kartanoon.
Ensimmäinen päärakennus tuhoutui Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa heinäkuussa 1789 ja sen tilalle rakennettiin 1790-luvulla nykyinen, kaksikerroksinen puinen päärakennus, jossa on keltaiseksi maalatut, pelkistetyt julkisivut ja aumakatto. Rakennuksen ulkoasua on luultavasti uudistettu 1800-luvun alkupuolella. Wrede-suvun aika Anjalassa päättyi vuonna 1842 ja Anjalan kartano ostettiin Suomen valtiolle. Se lahjoitettiin Suomen kenraalikuvernöörille, ruhtinas Aleksander Menschikoffille. Tässä vaiheessa kartanoon rakennettiin uusia talousrakennuksia. Menschikoff kuitenkin asui pääasiassa Pietarissa. Menschikoffin suvussa Anjala säilyi 1800-luvun lopulle, mutta oli välillä parinkymmenen vuoden ajan vuokrattuna ulkopuoliselle. Vuonna 1907 Anjalan kartano siirtyi uudelleen valtion omistukseen ja tilan maita ryhdyttiin palstoittamaan alustalaisille. Maatilan ja päärakennuksen historia on siitä lähtien kulkenut eri polkuja. Päärakennusta vuokrattiin erikseen ja vuokraajat pitivät siellä kesäisin täysihoitolaa. Valtion omistuksessa säilytetty osa kartanosta, johon sisältyivät päärakennus puistoineen ja karjanhoitoon ja viljelykseen liittyvine rakennuksineen, siirtyivät maataloushallituksen hallintaan vuonna 1939. Sotavuosina kartano oli puolustushallinnon käytössä ja sinne sijoitettiin myös Antreasta lähtemään joutunut maanviljelyksen tutkimusta palvellut Karjalan koeasema. Sotavuosien jälkeen kartanon päärakennukseen asutettiin siirtoväkeä. Maataloushallituksen hallinnoima maatila ja rakennukset luovutettiin osin Karjalan koeaseman ja osin Kymenlaakson maamieskoulun käyttöön. Molemmille rakennettiin sinne myös uusia rakennuksia. Vuonna 1953 osoitettiin päärakennus, kartanon entinen viljamakasiini ja entinen puutarhurin asuinrakennus lähiympäristöineen opetusministeriölle, joka luovutti ne muinaistieteellisen toimikunnan hallintaan. Toimikunta vuokrasi alueen ja rakennukset Kymenlaakson maakuntaliitolle, joka halusi perustaa sinne Anjalan kartanomuseon. Kartanomuseo avattiin yleisölle kesällä 1957 ja oli siitä lähtien yli puolensataa vuotta avoinna kesäisin. Huonokuntoisen puutarhurinrakennuksen tilalle siirrettiin 1970-luvun alussa toisesta Wrede-suvun kartanosta puinen viljamakasiinirakennus, joka palveli museon näyttelytoimintaa. Maakuntaliitto vastasi kartanomuseon ylläpidosta 1980-luvun loppuun asti, jonka jälkeen kartanomuseo oli Museoviraston ylläpitämänä vuoteen 2009. Maamieskoulun käytössä ollut entinen kartanon tilanhoitajan asunto (Tammela) on 1990-luvulla hankittu museon käyttöön. Kartanon mailla toiminut maanviljelyskoeasema lopetti toimintansa vuonna 1992, mutta maatalousoppilaitos (ent. Kymenlaakson maamieskoulu) toimii siellä edelleen. |
| Luonti: 14.5.2008 Viimeisin muutos: 11.9.2018 |
| Historia |
| Museoviraston Anjalan kartanomuseo oli viimeisen kauden auki vuonna 2009. Museoviraston hallinnasta ja ylläpidosta kiinteistö siirtyi alkuvuonna 2014 Senaatti-kiinteistöille, joka myi kartanoalueen paikkakunnalla toimivalle säätiölle joulukuussa 2017. |
| Luonti: 2.12.2014 Viimeisin muutos: 11.9.2018 |
| Lähteet |
| Eeva-Liisa Oksanen, Anjalan historia. Myllykoski 1981.
Veikko Talvi, Anjalan kartanomuseo. Kymenlaakson maakuntaliiton julkaisuja 2. C.J. Gardberg, Suomalaisia kartanoita. 1989. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö osa 2. Helsinki 1993. Juha Prittinen, Anjalan kartanon puisto ja puutarha. Hortus fennicus, Suomen puutarhataide. Viherympäristöliitto & Suomen puutarhataiteen seura 2001. Paula Nurro, Ikuiseksi ja pysyväksi omaisuudeksi. Anjalan kartanon tie herraskartanosta kulttuuriperinnöksi. Pro gradu-tutkielma, Taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitos, Jyväskylän Yliopisto, elokuu 2006. |
| Luonti: 26.8.2010 Viimeisin muutos: 26.8.2010 |
| Suojelu |
| Suojelun väline: | Laki rakennusperinnön suojelemisesta |
| Prosessin tila: | Suojeltu |
| Päätöspvm: | 28.9.2022 |
| Päätösviranomainen: | Ymparistöministeriö |
| Kohdentuminen ja keskeinen sisältö: Ympäristöministeriö vahvisti 28.9.2022 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 21.5.2019 tekemän suojelupäätöksen (KASELY/1164/2018) Anjalan kartanosta. Päätöksellä suojeltiin Anjalan kartanon päärakennus, kivinen viljamakasiini, hirsinen viljamakasiini ja Tammela-rakennus. | |
| Luonti: 8.3.2024 Viimeisin muutos: 3.12.2024 | |
 Rakennukset ja rakennelmat |
| Päärakennus |
|
||||||||||||||||||||||||
| Kuvaus |
| Entisen Anjalan kartanon päärakennus ja sen puistoalue sijaitsevat Kymijoen länsipuolella, Ankkapurhan kosken alapuolella. Alue oli vuoteen 1809 asti Ruotsin valtakunnan itärajaa.
Kaksikerroksinen, puinen päärakennus on rakennettu 1790-luvulla. Rakennuksen ulkoasu on luultavasti uudistettu 1800-luvun alkupuolella. Siinä on uusklassistiselle arkkitehtuurille ominaiset piirteet kuten keltaiseksi maalatut, pelkistetyt julkisivut ja aumakatto. Ulkoasussa on jäljitelty kivirakennuksen vaikutelmaa. Ikkunoita ei ole kehystetty eikä seiniä jäsennetty pilasterein tai liseenein. Ensimmäisen ja toisen kerroksen välissä on pelkistetty vyölista. Pääsisäänkäynti on lännen suuntaan olevassa pihajulkisivussa. Joen suuntaan olevaan julkisivuun on myöhemmin lisätty samanlainen sisäänkäynti portaineen ja parvekkeineen kuin on pihan puoleisessa julkisivussa. Parvekkeet ja portaat on sittemmin rakennettu moneen kertaan uudelleen. Ylempi kerros on pääkerros, jonka tilat on suunniteltu edustustiloiksi. Keskellä on suuri sali, jonka ikkunoista on ollut näkymä joen ja kosken suuntaan. Päädyssä on toinen sali. On mahdollista, että huoneiden määrää on ylemmässä kerroksessa lisätty ja aiempien huoneiden käyttötarkoituksia muutettu 1840-luvulla omistajanvaihdoksen jälkeen toteutetun kunnostuksen yhteydessä. Päärakennuksessa oli vuodesta 1957 vuoteen 2010 yleisölle avoin kartanomuseo. Silloin sen ylemmän kerroksen huoneista toiset oli sisustettu alkuperäiseen tyyliin, toiset 1800-luvun puolivälin tyyliin. Alemman kerroksen huoneissa oli kartanomuseon aikana esillä kartanon ja Anjalan historiaa esitteleviä erillisiä kokoelmia. Useimmissa huoneissa on esillä vanhat uunit. |
| Luonti: 27.11.2013 Viimeisin muutos: 11.9.2018 |
| Historia |
| Anjalan kartanon edellinen päärakennus tuhoutui 25.7.1789 venäläisten pommittaessa Anjalaa Kymijoen vastarannalta. Uuden päärakennuksen täsmällistä rakennusajankohtaa eikä suunnittelijaa tiedetä. Rakennus on kuitenkin valmistunut vuoteen 1798 mennessä. Tuolloin kartanonomistaja Rabbe Gottlieb Wrede perheineen oli palannut tilapäisestä asuinpaikastaan Villikkalan kartanosta. Hänen pojastaan Gustav Wredestä tuli Anjalan isäntä vuonna 1803.
Wrede-suvun aika Anjalan kartanossa päättyi vuonna 1841. Anjala ostettiin valtiolle, joka kunnosti päärakennuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Aleksander Menschikoffin (1787-1869) residenssiksi. Päärakennuksen sisustus on viimeistään tässä vaiheessa uusittu. Myös huonejakoa ja joidenkin huoneiden käyttötarkoituksia on voitu muuttaa. Kunnostustöitä lienee suunnitellut Suomen intendentinkonttorin päällikkö E. B. Lohrmann, joka laati Menschikoffille uuden päärakennuksen suunnitelman. Viimeksi mainittu jäi toteuttamatta. Rakennuksen ulkoasua ei tällöin eikä myöhemminkään ole juuri muutettu. Vesikatossa oli 1840-luvulla vielä lautakate, eikä joen puoleisessa julkisivussa ollut vielä sisäänkäyntiä eikä salin edessä ollut parveketta. Kenraalikuvernööri Menschikoff asui pääasiassa Pietarissa ja ehti käydä Anjalassa vain harvoin. Hänen kuolemansa jälkeen kartano säilyi jälkeläisten omistuksessa vuoteen 1907 asti, mutta oli välillä runsaan parinkymmenen vuoden ajan vuokrattuna pois. Menschikoffien aikana päärakennukseen lisättiin uusi sisäänkäynti joen puoleiseen julkisivuun ja salin kohdalle parveke. Vesikaton lautakate korvattiin pärekatteella 1800-luvun loppupuolella. Valtio kunnosti 1910-luvun alussa rakennusta ja oletettavasti tällöin rakennus sai ensimmäisen peltikaton. Viimeistään 1910-luvulta lähtien päärakennusta vuokrattiin erillään viljelyksistä ja karjatalousrakennuksista. Päärakennuksen vuokraaja piti päärakennuksessa ainakin ajoittain täysihoitolaa. Täysihoitola toimi vain kesäaikaan ja päärakennus oli talvella kylmillään, mikä näkyi maali- ja tapettipinnoissa. Niitä ja muitakin kohtia korjattiin ainakin 1930-luvulla. Tuolloin rakennukseen asennettiin myös sähköt. Päärakennus kuten muutkin rakennukset siirrettiin vuonna 1939 maataloushallituksen hallintaan. Toisen maailmansodan aikana päärakennus luovutettiin puolustuslaitoksen käyttöön. Se palautettiin maataloushallituksen hallintaan ja vuosina 1949-1954 siinä asui siirtoväkeä. Keväällä 1953 päätettiin päärakennus ja sen lähiympäristön ja puiston käsittävä noin 1,3 hehtaarin alue siirtää opetusministeriön hallintaan ja hoitoon. Syksyllä 1953 opetusministeriö siirsi alueen muinaistieteellisen toimikunnan hallintaan ja hoitoon muutettavaksi museokäyttöön. Toimikunta käynnisti heti rakennuksen mittauspiirustusten ja korjaus- ja entistämissuunnitelman laatimisen. Päärakennus oli asuinkäytössä vielä kesällä 1954. Syksyllä 1954 päärakennus ja siihen liittyvä alue vuokrattiin kunnossapitovelvollisuudella Kymenlaakson maakuntaliitolle. Siitä tuli kartanomuseon ylläpitäjä aluksi 20 vuoden vuokrasopimuksella, jota sittemmin jatkettiin 1980-luvun loppuun asti. Päärakennuksen kunnostus- ja entistämistyöt tehtiin maakuntaliiton kustannuksella ja muinaistieteellisen toimikunnan johdolla vuosien 1955-1957 aikana. Päärakennus oli huonossa kunnossa keväällä 1953 kun se luovutettiin opetusministeriön hallintaan muutettavaksi museokäyttöön. Rakennus oli jaettu useille eri asukkaille ja huoneisiin oli lisätty uusia väliseiniä ja keittoliesiä. Rakennuksessa oli kuitenkin edelleen jäljellä useita alkuperäisiä tai varhaisia kaakeliuuneja, ovia ja oviaukkojen profiloituja vuorilistoja, vanhat lattiat ja seinäpinnat. Rakennuksen toisen päädyn sisäänkäynti ja siihen liittyvä porras oli tehty 1900-luvun alkupuolella tavalla, joka ei rakennukseen sopinut. Se poistettiin ja muiden sisäänkäyntien portaat ja parvekkeet rakennettiin uudelleen. Sisätiloissa palautettiin alkuperäinen huonejako ja sisustus entistettiin aluksi tärkeimmissä toisen kerroksen huoneissa, perusteellisimmin ns. kustavilaisessa salongissa, jossa todettiin alun perin olleen keltaiseksi maalatut seinät. Maalaamattomat lankkulattiat maalattiin vasta tässä vaiheessa. Wrede-suvun edustajat auttoivat alkuperäisen asun selvittämisessä ja toteuttamisessa. Työt valmistuivat kesään 1957 mennessä, jolloin museo avattiin yleisölle. Seuraavan kerran päärakennusta kunnostettiin 1960-luvun lopulla. Sisustuksen entistämistä jatkettiin, sisäänkäyntien yläpuolella olevat parvekkeet uusittiin ja julkisivut maalattiin kauttaaltaan. Julkisivujen perusteellisin kunnostus toteutettiin 2000-luvun alussa kun kaikki ulkolaudoituksen maalikerrokset poistettiin puupintaan asti. Seinät maalattiin keltamultamaalilla ja listoitukset ja kuistien rakenteet öljymaalilla. Myös ikkunat korjattiin ja maalattiin 2000-luvun alussa. |
| Luonti: 6.11.2013 Viimeisin muutos: 27.11.2013 |
|
||||||||||||||
| Rantavaja |
|
||||||||||||||
| Tammela, entinen tilanhoitajan asuinrakennus |
|
||||||||||||||||||||||||||
| Kuvaus |
| Tammela on ollut kartanon pihapiirin keskeisiä rakennuksia. Se sijaitsee lähellä kartanon entistä viljamakasiinia.
Yksikerroksinen, hirsirunkoinen asuinrakennus on vanhimmilta osiltaan ehkä jo 1700-luvulta, mutta on ilmeisesti 1920-luvulla lyhennetty sekä ainakin ulkoasun osalta uudistettu. Vaakasuuntaisella laudoituksella vuoratut ulkoseinät on maalattu punaisiksi ja listat ja ikkunanpuitteet valkoisiksi. |
| Luonti: 1.9.2010 Viimeisin muutos: 5.11.2013 |
| Historia |
| Tammela tai osa siitä on alun perin ollut kartanon tilanhoitajan asuinrakennus ja jossakin vaiheessa muutettu tilan työväen asuinrakennukseksi. Rakennusta on lyhennetty kivimakasiinin puoleisesta päästä ilmeisesti 1920-luvulla, jolloin se on saanut nykyisen ulkoasun.
Rakennusta vuokrattiin ulos 1900-luvun alkupuolella yhdessä tilan karjatalousrakennusten kanssa. 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa se oli Karjalan koeaseman työntekijöiden asuinkäytössä. Rakennusta kunnostettiin maamieskoulun toimesta 1960-luvulla ja se peruskorjattiin piirirakennustoimiston toimesta vuonna 1979. Vuonna 1996 rakennus ostettiin museovirastolle ja peruskorjattiin sekä osin restauroitiin museonvalvojan asunnoksi. |
| Luonti: 5.11.2013 Viimeisin muutos: 6.11.2013 |
| WC |
|
||||||||||||||
| Viljamakasiini, kivirakennus |
|
||||||||||||||||||||
| Kuvaus |
| Kivinen viljamakasiini on vanhin Anjalan kartanon säilyneistä viljavarastoista. Se sijaitsee päärakennuksen pohjoispuolella. Rakennuksen katolta nousevassa puurakenteisessa kellotornissa on alusta lähtien ollut kellokoneisto kellotauluineen.
Rakennuksen seinät on muurattu hakatuista luonnonkivistä kalkkilaastilla. Sisällä makasiinin kiviseinät on reveteerattu tiilimuurauksella. Lattia, välipohja ja katon alusrakenteet ovat puuta. Makasiinin alemman kerroksen kohdalla on myös ikkunoita. Toisen kerroksen aukot on varustettu rautaluukuilla. Keskellä rakennusta on vesikaton yläpuolella pohjaltaan neliön muotoinen puurakenteinen kellotorni, jossa on ainakin yhdellä sivulla ollut kellotaulu. Kellotornin jollakin sivulla on kellotaulun sijaan ollut pyöreä ikkuna, joka on myöhemmin korvattu pitkänomaisella ikkunalla. Kellotauluja ei enää ole ja kello on lakannut käymästä. Suomen Kellomuseo on todennut kellon pariisilaisen Wagnerin kelloverstaan valmistamaksi ja valmistusajankohdaksi noin 1842-1852. Kellotornin ulkopinta on vaakasuuntaista ponttilautaa ja sen vesikatto on nelilappeinen. Rakennuksen ja tornin vesikattoon on 1900-luvulla laitettu saumapeltikate. |
| Luonti: 5.11.2013 Viimeisin muutos: 5.11.2013 |
| Historia |
| Viljamakasiini kerrotaan rakennetun kartanon 1600-luvulla rakennetun ensimmäisen päärakennuksen kivistä. Tietoa ei ole toistaiseksi varmistettu. Makasiini on tiettävästi rakennettu suunnilleen samaan aikaan, noin 1842, kuin kartanon kivinavetta. Molemmat on muurattu samalla tekniikalla lohkotuista kivistä. Makasiinin rakentajiksi on nimetty Heikki ja Karl Kuorikoski.
Viljamakasiini oli alkuperäisessä tai sitä vastaavassa käytössä viljavarastona aina vuoteen 1954, viimeksi Karjalan koeaseman käytössä. Makasiinirakennus sisältyi vuonna 1954 muinaistieteelliselle toimikunnalle osoitettuun alueeseen. Kymenlaakson maakuntaliiton ensimmäinen suunnitelma oli tehdä makasiinista museon maanviljelystyökaluja esittelevä osa. Makasiini päätettiin kuitenkin vuonna 1958 kalustaa kahvilaksi, palvelemaan alueen matkailijoita. Myös viereisen maatalousoppilaitoksen oppilaat ovat olleet merkittävä osa asiakaskuntaa. Välillä kahvilatoiminnasta makasiinissa on vastannut Kymenlaakson matkailijayhdistys r.y. ja myöhemmin yksityinen yritys. Ylempää kerrosta on käytetty näyttelytilana. Kahvilaa on ylläpidetty vain kesäaikaan. Kymenlaakson maakuntaliiton vuokrasopimus päättyi vuonna 1989, jolloin makasiini siirtyi museoviraston hallintaan. Rakennuksen käyttöä jatkettiin entiseen tapaan kartanomuseon kahvilana ja toisen kerroksen osalta näyttelytilana. Kahvilaan ei ole missään vaiheessa tehty sosiaalitiloja. Väliaikainen yleisö-WC on vuonna 1990 pystytetty kivimakasiinin ja päärakennuksen väliselle alueelle. |
| Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 5.11.2013 |
|
||||||||||||||
| Viljamakasiini, puurakennus |
|
||||||||||||||||||||||
| Kuvaus |
| Anjalan kartanon alueella päärakennuksesta etelään, lähellä rantaa on keltaiseksi maalattu ja ulkopuolelta lautavuorattu hirsirakennus, joka tuotiin silloiselle museoalueelle vasta vuonna 1971. Samassa kohdassa on ennen sitä, 1800-1900-luvuilla, sijainnut kartanon puutarhurin asuinrakennus.
Rakennus on alun perin ollut viljamakasiini, mutta jo edellisessä sijaintipaikassaan sitä oli käytetty kipsiveistosten säilytystilana. Anjalan kartanomuseossa se on palvellut ainoastaan näyttelytilana. Anjalaan pystytyksen yhteydessä rakennukseen on tehty uusi kivijalka, ulkovuorilaudoitus ja vesikatto. Sisällä seinien hirsipintaa ei ole peitetty. Hirrestä rakennetut vilja-aitat ovat perinteisesti rakennuksia, joita on tarvittaessa siirretty. Arvokkaan sisällön (viljan) vuoksi niistä on myös aina huolehdittu paremmin kuin tilan muista rakennuksista. Vaikka rakennus ei kuulu kartanoalueen alkuperäiseen rakennuskantaan, 1800-luvulla ammattitaitoisesti rakennettu ja hyvin säilynyt rakennus on arvokas osa kartanoaluetta. Rakennuksen lahjoittaneen Wrede-suvun kautta sillä on tiivis yhteys Anjalan kartanon historiaan. |
| Luonti: 28.11.2013 Viimeisin muutos: 11.9.2018 |
| Historia |
| Anjalan kartanomuseota täydennettiin 1970-luvun alussa Wrede-suvun omistamasta Nastolan Arrajoen kartanosta siirretyllä hirsimakasiinilla. Makasiinin mukana seurasivat siellä säilytetyt, nuorena kuolleen kuvanveistäjä Carl Henrik Wreden kipsiveistokset.
Kymenlaakson maakuntaliitto, joka muinaistieteellisen toimikunnan vuokralaisena hoiti kartanomuseota, sai makasiinin ja veistoskokoelman lahjoituksena Carl Henrik Wreden perillisiltä. Maakuntaliitto sai muinaistieteelliseltä toimikunnalta luvan pystyttää rakennus museoalueelle. Makasiini pystytettiin kartanon päärakennuksen eteläpuolella, lähellä rantaa sijainneen entisen puutarhurin asuinrakennuksen paikalle ja sen kivijalkaa hyödyntäen. Huonokuntoiset puutarhurin rakennukset purettiin vähän ennen kuin makasiini pystytettiin. Makasiinin paikalta purettu asuinrakennus oli rakennettu viimeistään 1800-luvun alkupuolella. Ulkopuolelta punaiseksi maalatussa rakennuksessa oli ainakin viimeisessä vaiheessa kaksi huonetta, keittiö ja eteinen. Rakennus todettiin huonokuntoiseksi jo 1900-luvun alussa, mutta sitä ylläpidettiin kuitenkin asuinkäytössä. Se palveli 1940-luvulla ja vuoteen 1954 asti Karjalan koeaseman henkilökunnan asuinkäytössä. Vuonna 1957 siihen asettui vielä asumaan kartanomuseon vahtimestari perheineen. Huonokuntoinen rakennus purettiin kivijalkaa lukuun ottamatta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Myös asuinrakennuksen vieressä sijainneet huonokuntoiset vajarakennukset purettiin. Toinen oli puuvaja, jonka toisessa päässä oli vanhan aitan hirsirunko tasakertaan asti. Toinen vaja oli rakennettu kalastusvälineiden säilytystilaksi. |
| Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 6.11.2013 |
|
||||||||||||||
| Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta. | |
| Linkit Museoviraston muihin aineistoihin |
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
 |
| × | ||
| < |
|
> |
Anjalan kartanomuseo