Turun akatemian professori ja kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen Jakob Gadolin osti Haaroisten kartanon vuonna 1754. Gadolinin vävy, majuri Johan Fredrik von Willebrandt, omisti kartanon 1787-1797, mutta Gadolin asui siellä jossakin määrin silloinkin. Gadolin saattoi ryhtyä uuden päärakennuksen rakennushankkeeseen tai ainakin teettää sitä varten suunnitelmat. On myös mahdollista, että Haaroisten päärakennus rakennettiin vasta majuri von Willebrandtin aikana, vaikka rakennuksen arkkitehtuuri onkin ollut jo silloin hieman vanhanaikaista. Hårlemanilaista klassismia edustavan päärakennuksen suunnittelijaksi on arveltu Turun kaupunginarkkitehti Christian Fr. Schröderiä, mutta suunnitelmat on hyvin voinut laatia joku Schröderin muurarimestarioppilaistakin. Suunnittelija on joka tapauksessa selvästi tuntenut niin Carl Hårlemanin ja Carl Wijnbladin laatimat mallipiirustukset. Vesikaton rakenne poikkeaa arkkitehti Schröderille tyypillisestä mallista.
Haaroisten kartanon omistaja vaihtui 1800-luvulla useita kertoja. Kouvolan suvulla Haaroisten kartano on ollut 1920-luvun alusta lähtien. Päärakennuksen pihapiiriin on kuulunut myös hirsirunkoinen, pärekattoinen sivurakennus ja sen takana on sijainnut navetta ja muita talousrakennuksia. Vuonna 1877 pidetyssä katselmuksessa todettiin kartanolla tuolloin olleen seuraavat rakennukset: kaksikerroksinen päärakennus, kaksikerroksinen sivurakennus, sauna, viljamakasiini, makasiinirakennus, tuulimylly, talli- ja vaunuvaja, tuparakennus, puuliiteri, käsityörakennus, jossa oli pakaritupa ja neljä muuta huonetta, navetta, härkä- ja lammastalli, paja sekä riihi. Kartanolle johti puukuja, ja myös päärakennuksen edustalle oli istutettu puita. Hyötypuutarha käsitti mm. omena- ja päärynäpuita ja marjapensaita, koristepuutarha mm. kukkaistutuksia.
Rakennuksen kymmenestä huoneesta vain neljää eteläpäädyn huonetta asuttiin ja pidettiin lämpimänä 1940-luvun jälkeen. Etenkin julkisivujen rappauspinnat pääsivät huonoon kuntoon. Päärakennuksen luonnonkivistä hirsiarinan päälle ladotut perustukset olivat painuneet rakennuksen pohjoispäässä. Niitä korjattiin 1970-luvun puolivälissä ja samoihin aikoihin vesikaton vanha peltikate korvattiin uudella. |