Hattulan keskiaikaista Pyhän Ristin kirkkoa restauroitiin kesällä vuonna 1938. Korjaustöiden lisäksi raivattiin pensaiden ja puiden vallassa ollut kirkkomaa ja sen maanpintaa tasoitettiin. Työhön sisältyi ainakin arkeologista havainnointia ja kirkkomaata kaivettiin ainakin osittain stratigrafisia kerroksia seuraten. Työstä ei ole kuitenkaan tehty varsinaista tutkimuskertomusta tai piirretty kaivauskarttoja. Sen sijaan tutkimusten merkittävimmistä löydöistä on tehty useita artikkeleita.
Kirkkomaalla kaivaustyöt aloitettiin eteläisen porttirakennuksen kohdalta. Kirkon eteläseinän vierestä poistettiin asehuoneen länsipuolella lopulta jopa puoli metriä maata. Mistään rakenteista ei tehty havaintoja. Kaivaustöitä jatkettiin kirkon itäpuolella ja jatkettiin kohti pohjoista. Kirkon koillispuolella tavattiin voimakas noki-ja hiilikerros jota seurattiin kohti länttä. Täällä tavattiin kirkkomaassa kumpu, joka paljastui lopulta neliömäiseksi kivirakennuksen perustaksi. Hiilikerros jatkui kirkon nykyisen sakariston kirkon pohjoisväliin saakka ja ulottui jopa kirkon pohjoisseinän perustuksen alle.
Neliömäisestä kivirakennuksen perustasta puuttui eteläseinä. Sen pääteltiin kuitenkin olleen olemassa ja tuhoutuneen myöhempien hautausten vuoksi. Tulkinta perustui siihen, että rakennuksen sisäpuolella ei ollut merkkejä hiilikerroksesta ja siihen on kuulunut ikkuna. Rakennuksen perusta on rakennettu harmaakivistä, joiden päällä oli kuitenkin säilynyt tiiliseinien alempia osia. Sen seinät ovat siis varsinaisesti koostuneet kivistä ja rakennus on tehty vastaavalla tavalla kuin vieressä seisova tiilikirkko. Rakennuksen koillisnurkassa havaittiin jäänteitä tiililattiasta ja holviruoteesta. Rakennus on siis ollut holvattu. Muototiiliä ei tavattu, rakennus on siis todennäköisesti holvattu tavallisilla kivillä. Rakenteen jäänteen tulkittiin olevan kivisakariston perustus. Eteläseinän puuttuminen aiheutti kuitenkin myös erilaisia tulkintoja. Jäänteet oli tarkoitus konservoida ilman betonia mullalla ja ruohikolla. Myöhemmässä tutkimuksessa on havaittu, että rakenteen nykyisin näkyvä osa on varsin pitkälti muotoutunut vuonna 1938.
Kirkon sisällä purettiin sakariston puulattia, jonka alta tavattiin varsin hyväkuntoinen tiililattia, joka oli mahdollista korjata käyttökelpoiseksi. Tiililattian päältä löydettiin erillinen tiili, jonka keskellä oli reikä. Tiili tulkittiin Piscinan alustiileksi. Sakaristosta havaittiin myös alttarin perustus, joka merkittiin tiilirivillä. Samoin havaittiin alttarinperustus nykyisen alttariseinän muurisyvennyksen kohdalta. Tämäkin merkittiin seinäpinnasta työntyvillä tiilillä. Kartano myös tulkitsi, että nokiset tiilet alttariseinällä ovat uudelleen käytettyjä tiiliä kirkon pohjoispuolelta esiin kaivetusta rakenteesta. Mitään löytöjä ei ilmeisesti tallennettu kansallismuseon kokoelmiin. |