Sijaintipaikka on Turun linnan pohjoispuolella Linnankadulla noin 10 metriä esilinnan ulkopuolella ja 2,5 metriä katutason alapuolella. Paikka on noin 15 metriä alkuperäisen Linnasaaren rantaviivan ulkopuolella paikalla, jossa rantalinjan oletetaan kulkeneen noin vuonna 1300.
Vene on ollut limisaumainen, kevytrakenteinen ja kanneton. Sen rungosta oli jäljellä noin kolmasosa. Veneen peräosan oli tuhonnut veneen poikki rakennettu paalutus. Laitalautakerrokset on liitetty toisiinsa rautaisilla limitysnaakeleilla, jotka on taivutettu säännöttömästi nelikulmaisten vinoneliön muotoisten rautalaattojen yli. Veneen pituuden on arvioitu olleen 6,5 - 7 metriä. Vene dokumentoitiin 1973, poistettiin löytöpaikaltaan ja säilyneet osat konservoitiin Turun maakuntamuseossa. Säilyneet osat olivat T-muotoinen köli, noin metrin pituinen kappale keulavantaasta, seitsemän enemmän ja vähemmän vahingoittunutta laitalautakerrosta, viisi kaaripuuta, kölin sikopalkki ja yksi mastopenkki. Veneessä on ollut kaikkiaan yhdeksän kaaripuuta. Lisäksi havaittiin yksi hankain. Veneestä teetettiin radiohiiliajoitus, jonka mukaan vene voi olla peräisin ajalta 1230 - 1390.
Veneen jäännös tuli esiin viemäritöiden yhteydessä huhtikuussa 1973. Samalta paikalta löydettiin myös puisen laiturin ja paaluvarustuksen jäännöksiä. Veneen osia on Turun Museokeskuksen kokoelmissa päänumerolla TMK18331.
Luonti: 26.11.2001 Viimeisin muutos: 26.5.2023
Tutkimukset
Turun maakuntamuseo ja Museovirasto kaivaus 1973
Luonti: 24.1.2014
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.