Vänninsalon saari sijaitsee Roineessa noin 4 kilometriä Tiihalasta etelään, Saarikylien luoteispuolella. Vänninsalon kylä on sijainnut saaren itärannassa, Vänninsalonsalmen puolella. Saari on saanut nimensä Vännin talon mukaan, joka lienee kylän kantatalo. Kylä on mainittu ensimmäisen kerran jo vuoden 1510 rajakäynnin yhteydessä. Isojako toimitettiin varhain, kartta laadittiin jo vuonna 1775. Kylässä on ollut myös sotilastorppa 1700-luvulla.
Vänninsalon historiallisen kylätontin alueella on yksi vanha tila, joka toimii kesäasuntona. Talon luoteispuolella on ollut Kylä-Laason vanha päärakennus, joka purettiin paikallisen henkilön mukaan noin 10 vuotta sitten. Suurin osa kylätontin alueesta on nykyisin autiona ja melko umpeenkasvanutta. Havaintomahdollisuudet olivat huonot, eikä havaintoja kylätontin alueella pystynyt juurikaan tekemään. Alueella ei ole ollut massiivista maankäyttöä ja historiallisen ajan kylätontin rakenteita voi olla löydettävissä. Kylätontti luokiteltiin kiinteäksi muinaisjäännökseksi säilyneisyyden ja osittaisen autioituneisuuden perusteella.
Vuoden 2024 kaapelikaivuun valvonnassa kylätontin läpi kulkevan tien ja pellon reunassa ei havaittu merkkejä rakenteista tai kulttuurikerroksesta.
Skapat: 27.9.2023 Senaste förändring: 7.2.2025
Undersökningar
Kärkkäinen & Luoto / Heilu Oy inventering 2021
Skapat: 27.9.2023
Andreas Artto övervakning 2024
Skapat: 7.2.2025
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.