Kalliomaalaus sijaitsee Nurmijärven keskellä olevan Suurisaaren lounaiskulmalla Riuttavuoren pystysuoraan veteen putoavassa kallioseinämässä.
Pystysuoran itä-länsisuuntaisen kallioseinämän alaosassa on noin neliön muotoinen kallion sisälle painuva alue, josta kallio on lohjennut pois. Lohkeaman alaosassa sisäänpäin kallistuneilla alueilla on kooltaan 2,20 x 1,30 m olevalla alueella kolmessa kohtaa havaittavissa punamultajälkiä. Alin värjäytymäkohta on vedenpinnasta noin metrin korkeudella.
Äärimmäisenä vasemmalla on voimakkaimman punainen hieman vinottainen valumajälki (45 x 85 cm). Sen oikealla puolella pienen kalliomurtuman toisella puolella hieman sisäänpäin kallistuvassa seinämässä on kaksi kookkaampaa pystysuunnassa liki ovaalin muotoista haaleamman punaista valumajälkeä (alueen koko 1,50 x 1,30 m). Alueen oikeasta yläkulmasta kallion pinta, ja samalla värijälki, on rapautunut.
Värjäytymän sijainti ja värivaihtelut viittaavat tuhoutuneeseen kalliomaalaukseen, vaikka selkeitä kuvioita ei voikaan havaita.
Ks. Lisätiedot.
Skapat: 9.3.1998 Senaste förändring: 9.11.2013
Undersökningar
Minna Kähtävä-Marttinen inventering 1997
Anmärkningar: Maalauksen kävivät toteamassa myös Jukka Luoto ja Pekka Kivikäs 3.9.1997.
Skapat: 1.1.1900 Senaste förändring: 12.3.1998
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.