Kohde on perimätiedon mukaan Manniskylän vanhimman asuinrakennuksen paikka. Paikalla on muistokivi, jonka kuparilaatassa lukee "Tähän perusti Antti Manninen talonsa 1569." Paikalla on myös moderni lipputangon jalka. Kairattaessa alueella havaittiin noensekaista, värjäytynyttä kulttuurimaata. Paikalla ei ole maan päälle havaittavia rakenteiden jäännöksiä.
Inventointi 2012: Paikalla havaittiin vanha rajamerkki. Ei kuitenkaan ole tietoa, onko rajamerkki alkuperäisellä paikallaan. Rajakivi on tien itälaidalla (N 6898917 E 383231). Rajakivessä on toisella sivulla merkki: A. T. ja alla numero 32. Kirjain T on epävarma, sen yläosa on osin lohjennut pois. Toisella puolella kiveä on hakattuna numero 24.
Alueella on merkkejä vanhasta asutuksesta (mm. kasvillisuus) ja mahdollisia rakenteitakin saattaa paikalla olla, mutta niitä vaikea erottaa pusikoituneesta ympäristöstä.
1840-luvun pitäjänkartalla ei paikalla ole taloa, mutta kylläkin tilusrajan
kulma (joka vaikuttaisi olevan silloisen ja oletettavasti myös nykyisen tien lounaispuolella).
Perimätiedon mukainen vanha talonpaikka pitänee paikkansa. Rajaus on
tehty arviona, metsäsaarekkeeseen.
Luonti: 13.4.2005 Viimeisin muutos: 12.2.2018
Tutkimukset
Kirsi Luoto/Keski-Suomen museo inventointi 2004
Luonti: 13.4.2005
Jussila & Sepänmaa /Mikroliitti Oy inventointi 2012
Luonti: 12.2.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.