Pohjoisjärven osayleiskaava-alue Keuruun keskustan koillispuolella käsitti Keurusselän länsirannan aluetta nykyisestä taajamasta etelään Airolahden tasalle sekä Pohjoisjärven eteläosan, Haarajärven ja Piilemän alueet. Inventoinnin tarkoituksena oli etsiä alueelta uusia muinaisjäännöksiä ja tarkastaa aiemmin tunnetut jäännökset. Alueelta tunnettiin ennestään kahdeksan kivikautista asuinpaikkaa, niistä kolmelta saatiin uutta tietoa ja niiden rajaukset laajenivat huomattavasti. Kahdelta löytyi lisäksi asumuspainanne, jota ei ole aiemmin havaittu. Yhden asuinpaikan laajennus eriytettiin omaksi kohteeksi. Alueelta paikannettiin Mikkolan vanha, oletettavasti 1600-luvulta alkaen asuttu, autioitunut talotontti, joka luokiteltiin uinaisjäännökseksi. Lisäksi havaittiin potaskauunin jäänteet ja lukuisia hiilimiilujen jäänteitä, vanha 1700-luvun tielinja, joka on fossiloituneena metsä-maastossa ja osa vanhaa Kuortane - Jyväskylä postitietä.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.