Asuinpaikka sijaitsee Pankajärven Hirviniemessä, Löpönlahden pohjoisrannalla. Asuinpaikalla on kaksi löytöaluetta. Löytöalueista läntisempi on n. 40 metriä pitkä rantavyöhyke n. 150 m Löppöjärviltä laskevan ojansuusta koilliseen. Löydöt tältä alueelta ovat rantavedestä. Itäisellä löytöalueella löytöjä on sekä rantavedestä, että rantaa pitkin kulkevan mökkitien pinnasta, löytövyöhyke alkaa ensimmäisestä löytöalueesta n. 60 m itäkoilliseen ja jatkuu lähes 200 metriä tästä pisteestä kaakkoon. Tiheimmin löytöjä (mm. saviastian pala ja osa palaneista luista) on aivan löytöalueen itäreunassa mökkitien pinnassa, täällä havaittiin myös ilmeinen tulisija, jonka kivet olivat osittain paljastuneet tien kulutuksen johdosta. Muuallakin tien pinnalla havaittiin palaneita kiviä ja likamaata. Asuinpaikkavyöhyke ulottuu vesirajasta ainakin 40 metriä sisämaahan. On huomionarvoista, että asuinpaikka on yksi harvoja Pankajärven ehjiä, rantavoimien tuhoilta säästyneitä kivikautisia asuinpaikkoja. Lisäksi asuinpaikalta löytynyt asbestikeramiikan pala ajoittaa ainakin tietyt osat siitä varhaisen asbestikeramiikan aikaan.
Kohde tarkastettiin heinäkuussa 2013 ja sen todettiin olevan kohdekuvausta vastaavassa kunnossa. Mökkitiellä olevalla kääntöpaikalla alueen itäpäässä havaittiin kvartsi-iskoksia. Alueella havaittiin yksittäisiä palaneita kiviä, mutta ei tulisijan jäännöstä. Alueen länsipäästä tieltä havaittiin myös kvartsi-iskoksia sekä palanutta luuta.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.