Kohde käsittää 1700-luvulla autioituneen pihapiirin, jonka kaikki rakenteet ovat koskemattomia. Suunnilleen 7 m x 14 m kokoisesta "päärakennuksesta" on jäljellä noin 0,7 m korkuiset perustukset. Pihapiirissä on mahdollisesti
kaksi aitan paikkaa, viisi kellaria ja kaksi tunnistamattomien rakennusten pohjaa.
Kellarit ovat noin 1,5 m syviä ja muilta mitoiltaan 2,5 - 3 m x 4 - 5 m.
Kohteesta on käytetty myös nimeä Iso-Oksala. Paikka tunnetaan yleisesti paikkakunnalla nimellä "Vanhapaikka". Oksalan talo vain yksi neljästä paikalla ennen isojakoa sijainneesta talosta, joskin alkuperäinen 1500-luvulla asutettu talo.
Vain pieni nipukka kylätontin pohjoispäästä kuului inventointialueeseen 2010. Kuitenkin paikkaa tarkasteltiin hieman laajemmin. 1785 kartalla (mitattu, piirretty 1814) harjanteella neljä taloa, erillisillä tonteilla. Alue kauttaaltaan sellaista, että varhaisempia talonpaikkoja voi sijaita lähes missä tahansa. 1700-luvun loppua vanhempi - ehkä alkuperäinen 1500-luvun - Oksalan talon paikka voisi sijaita pellolla harjanteen pohjoisosan länsipuolella ja 1785 Oksalan talonpaikan (joka harjanteen keskivaiheelta länteen kurottuvassa "nipukassa") pohjois-luoteispuolella. Paikalta on paikallisten harrastajien tekemiä löytöjä sekä
Kylätontin luoteispuoliselta peltoalueelta on löytynyt lokakuussa vuonna 2015 ja huhtikuussa vuonna 2016 metallinetsinnässä kaksi kantasormusta (KM 41233:1-2, ks. alakohde). Itse kylätontin alueelta on vuonna 2000 löytynyt rautakautisen tai historiallisen keihäänkärjen lehden katkelma (KM 32511:1).
Timo Sepänmaan silmänvaraisia havaintoja jotka viittaavat vanhaan talotonttiin.
Tämä alue on syytä ottaa myös muinaisjäännösalueeseen. Koko kylämäki on muinaisjäännösalue.
Sen eteläpuolella pellossa esihistoriallinen asuinpaikka nro 38.
Muinaisjäännösrekisterin rajausta laajennettu mäen pohjoisosan länsipuoliselle pellolle.
Luonti: 17.3.2006 Viimeisin muutos: 11.4.2020
Alakohteet
KM 41233:1-2
Tyyppi: löytöpaikat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6905695 I: 449224
Kuvaus: Paikalta on löytynyt lokakuussa vuonna 2015 ja huhtikuussa vuonna 2016 metallinetsinnässä kaksi kantasormusta (KM 41233:1-2). Niiden löytösyvyys oli peltomullan kyntökerroksessa.
Luonti: 24.4.2017
Raha
Tyyppi: löytöpaikat
Ajoitus: historiallinen, 1600-luku
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6905537 I: 449219
Kuvaus: Paikalta on löytynyt syyskuussa 2017 metallinetsinnässä raha: Kustaa II Aadolf, 1/2 öre 1610-1615. Se löytyi pellon kyntökerroksesta.
Luonti: 27.3.2018 Viimeisin muutos: 2.10.2020
Tutkimukset
Miikka Kumpulainen/Keski-Suomen museo inventointi 2004
Luonti: 17.3.2006
Hannu Poutiainen, Timo Sepänmaa & Timo Jussila inventointi 2010
Luonti: 3.1.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.