Mustolanperältä, lähellä Hautaperän tekojärveä on löytynyt neljä kvartsi-iskosta pintapoiminnassa. Löytöalue rajautuu hietaiseen rinteeseen Kauppilan talon kasvimaahan sekä talon koillispuoleiselle pellolle lähelle tietä. Paikalta ei ole kvartsien lisäksi muita varmasti asuinpaikkaan viittaavia löytöjä.
Kohde sijaitsee kaakkoon viettävällä rinteellä, joka jyrkkenee alaosastaan voimakkaasti. Rinteen alapuolella on entisen Hinkuanjoen ja niin ikään Muinais-Päijänteen lasku-uoman laakso. Kohteen poikki kulkee Mustolanperäntie.
Kvartsit löytyivät kartta-analyysiin perustuvan esityön avulla; Mustolanjärven rannat ovat topografisesti kivikautiselle asuinpaikalle sopivia, ja sen eteläpuolelta Hautaperän tekoaltaan alueelta tunnetaan kaksi asuinpaikkaa. Pintapoimintaa tehtiin Kauppilan itä- ja kaakkoispuoleisella pellolla sekä talon pihapiiriin kuuluvilla kasvimailla. Kolme kvartsi-iskosta löytyi kasvimaalta, ja suurin kvartsi pellosta Mustolanperäntien länsipuolelta, 43 metriä talosta pohjoiseen. Näkyvyys maanpinnalla oli hyvä, mutta muita kiinteään muinaisjäännökseen viittaavia havaintoja ei tehty. Kvartsilöydöt näin pieneltä alueelta viittaavat kuitenkin vahvasti kivikautiseen joenvarsiasuinpaikkaan.
Luonti: 21.3.2011 Viimeisin muutos: 10.5.2012
Tutkimukset
Niko Latvakoski inventointi 2011
Huomautuksia: Haapajärven inventointi 2010–2011, s. 194. Kohde tarkastettu 5.5.2010 ja 5.5.2011. Havaintomahdollisuudet olivat hyvät (pelto kynnetty).
Luonti: 27.4.2012 Viimeisin muutos: 27.4.2012
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.