Useista maahan kaivetuista kuopista koostuva ajoittamaton muinaisjäännös sijaitsee Haapajärven itäosassa, lähellä Kuonanjokeen laskevaa Musulanojaa. Paikka on lievästi ympäröivästä maastosta kohoava kangas. Kuoppia, jotka ovat keskenään eri kokoisia ja muotoisia, on yhteensä yhdeksän noin 40 x 25 metrin laajuisella alalla. Kuopat ovat kauttaaltaan aluskasvillisuuden peittämiä.
Maastossa erottuu viisi hyvin selkeää kuoppaa; leveyttä niillä on n. 2–3 m ja syvyyttä hieman yli metrin. Muodoiltaan kuopat ovat suorakulmaisia tai soikeita ja suppilomaisia. Kuoppien pohjalla on paksu sammalpeite. Loput kuopat ovat kooltaan ja muodoltaan epämääräisempiä, korkeintaan alle metrin levyisiä ja muutamien kymmenien senttimetrien syvyisiä.
Kuopat eivät muodosta pyyntikuoppakohteille tyypillistä rivistöä tai linjaa, eikä niissä ole vallia. Niiden kokoerot viittaisivat siihen, ettei kuoppia ole pyritty tekemään rakenteeltaan samanlaisiksi. Kahden kuopan pohjalle tehty koepisto paljasti turpeen alla olevan 5-10 cm paksun hiilikerroksen. Kuoppien maannos oli häiriintynyt; huuhtoutumiskerrosta ei ollut havaittavissa. Koepisto paljasti samanlaisen hiilikerroksen myös muualla maastossa, mikä viittaisi joskus paikalla raivonneeseen metsäpaloon. Muinaisjäännösalueen halki kulkee polku, joka on mahdollinen hevos- tai talvitien jäännös. Kuopat sijoittuvat polun läheisyyteen, joten ne voivat liittyä historiallisen ajan elinkeinotoimintaan tai jopa metsäpalon sammutustöihin.
Luonti: 21.3.2011 Viimeisin muutos: 17.11.2014
Tutkimukset
Niko Latvakoski inventointi 2011
Löydöt: -
Huomautuksia: Haapajärven inventointi 2010–2011, s. 199–204. Kohde tarkastettu 4.6.2010 ja 24.5.2011.
Luonti: 8.5.2012 Viimeisin muutos: 8.5.2012
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.