Tykkipatterin 111 takaa eli sen itäpuolelta on aikanaan kulkenut ensimmäisen maailmansodan aikainen yhdystie kohti etelää (merkitty kuvan 4 karttaan pisteviivoilla). Patterin ja Sepon koulun kohdalla tiestä ei ole enää havaittavissa jäänteitä. Sepon koulun eteläpuolella kyseinen tie on jatkunut kohti Ukonvaajaa ja edelleen puolustusasemien 13-16 itäpuolelta kohti Pohjantorin ostoskeskusta (kuvat 2 ja 3) – tielinja on edelleen jäljellä (kuva 5: numero 4). Se on nykyään käytössä ulkoilutienä ja päällystetty hiekalla.
Vuonna 2019 suoritetuissa tutkimuksissa otettiin esiin ja dokumentoitiin noin kuusi metriä pitkä pätkä säilynyttä yhdystietä. Tie kulki pohjois–etelä-suuntaisesti. Sen pinta oli kivetty, rakennettuja pohjustuskerroksia ei havaittu. Näyttää siltä, että tien päällyskivet, hiekka ja savi olivat paikalle muualta tuotuja, tie oli perustettu suoraan kulotetun metsämaan päälle.
Yhdystietä ei ollut säilynyt muualla Sepon koulun tontilla tutkittua osaa lukuun ottamatta. Säilyneestä osasta pohjoiseen oli havaittavissa vain muutama tiehen todennäköisesti liittynyt kivi. Mahdollista on, että tietä on säilynyt etelämpänä, koulutontin ulkopuolella,
ulkoilutien alla.
Luonti: 1.3.2019 Viimeisin muutos: 24.2.2020
Tutkimukset
Tiina Mikkanen ja Heini Ynnilä / Ark-byroo mittausdokumentointi 2019
Huomautuksia: Kaivaus ja dokumentointi.
Luonti: 24.2.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.