Kalliomaalaus sijaitsee Vitträsk-järven itärannan jyrkässä kallioseinämässä, noin 16 metriä järven pinnan yläpuolella. Maalauksessa on viisi erillistä, geometrisaiheista kuviota noin 5 metrin laajuisella alueella 0,8–1,8 metriä kallioterassin yläpuolella. Pohjoisin kuvio on parhaiten säilynyt. Se on suorakaide, jonka sisällä on diagonaalista viivakoristelua. Hapsut ympäröivät suorakaidetta. Sen mitat ovat 52 x 40 cm. Etelämpänä on säilynyt osia samantapaisesta kuviosta ja vielä etelämpänä on yhteensä kolme varsin fragmentaarista kuviota.
Kohde kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin muinaisjäännöksiin (Maiseman muisti 2001).
Inventointi 2012:
Kohde sijaitsee Vitträskin järven itärannalla, Båtstavikenin pohjoispuolella kohoavalla kalliojyrkänteellä. Paikalla on muutaman metrin levyinen tasanne ja sisäänpäin kallistuva kallioseinämä, jossa on useita maalauspintoja. Parhaiten graniittiseinämässä erottuu verkkoaiheinen kuvio. Kalliomaalaus ja sen ympäristö tarkastettiin 2012 inventoinnissa ja sen tilassa ei havaittu muutoksia. Maalaustasanteen gps-koordinaatit havaittiin virheellisiksi ja ne korjattiin.
(muutettu rekisteriin 26.7.2013)
Luonti: 19.10.1998 Viimeisin muutos: 1.6.2017
Tutkimukset
Veikko Lehtosalo inventointi 1963
Huomautuksia: Kirkkonummen kiinteät muinaisjäännökset, kohde 55
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 16.3.2010
Oula Seitsonen ym. inventointi 2009
Huomautuksia: Kirkkonummen inventointi. Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen inventointikurssi 5.–8.5.2009, s. 128.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.