Asuinpaikka sijaitsee Sotkumasta Solaan johtavan tien eteläpuolella, Rukkojärven kaakkoispuolella, Pohjanperän pohjoispuolisella mäntykankaalla, ja kuivuneen Pohjanlammen luoteispuolella. Asuinpaikka on lounaaseen suuntautuvan hiekkakankaan päässä. Vesiyhteys asuinpaikalta on ollut aikoinaan sekä Pohjanlammen että Rukkojärven kautta Viinijärvelle.
Asuinpaikalla on havaittavissa viisi asumuspainannetta, näistä kolme (1-3) on asuinpaikan lounaispäädyssä ja kaksi (4-5) asuinpaikan kaakkoon laskevalla rinteellä. Painanne 1 on pyöreähkö, halkaisijaltaan noin 5 m. Siitä noin 50 m itäkaakkoon sijaitsee painanne 2, jonka koko on noin 9x5,5 m. Painanne 3 sijaitsee painanteesta 1 noin 22 m länteen. Se on kooltaan 6,5x4 m ja se on hyvin matala. Painanne 4 on kooltaan 5x3,5 m. Itäisin painanne nro 5 erottuu hyvin selvästi maastossa ja on kooltaan 7x5 m. Tämä painanne sijaitsee muita yli metrin alempana.
Lisäksi asuinpaikalta kartoitettiin muita kuopanteita, joista osa on historialliselta tai uudelta ajalta, esim. tervahaudat ja osa on esihistorialliselta ajalta.
Asuinpaikkalöydöistä suurin osa on kvartsia ja palanutta luuta. Kivilajimateriaalia löytyi vain kolmen hiotun liuske-esineen kappaleen verran. Saviastian palaset ovat asbestisekoitteisia, osa kuuluu varhaiseen asbestikeramiikkaan ja osa myöhäiseen, mahdollisesti Pöljän ryhmään. Asuinpaikalla todettiin myös selvä kulttuurikerros, joka paikoin alueen länsiosassa, muinaisrantatörmällä oli noin 45-55 cm:n syvyydellä puhtaan podsoloituneen hiekan alapuolella.
Asuinpaikka sijoittuu kahden eri muinaisrantatörmän päälle ja on laajuudeltaan 500 x 75-100 m.
Luonti: 18.2.1998 Viimeisin muutos: 12.12.2007
Alakohteet
Asumuspainanne 1
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6959748 I: 622814
Kuvaus: Painanne 1, löydetty 1997, sijaitsee edellisestä 17 metriä itäkoilliseen. Painanne on muodoltaan pyöreähkö, halkaisijaltaan noin viisi metriä. Vuonna 1997 tähän painanteeseen tehdystä koekuopasta löytyi kvartsi-iskoksia. Vuoden 2007 koekuopat eivät sattuneet painanteeseen, mutta suurimmasta osasta sen lähelle tehdyistä koekuopista saatiin löytöjä. Asumuspainanteesta laadittiin verkkoprojektio 50 cm välein tehtyjen pintavaaitusten avulla.
Luonti: 5.12.2007
Asumuspainanne 2
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6959740 I: 622864
Kuvaus: Painanne 2, löydetty 1997. Painanne on suorakaiteen muotoinen ja mitoiltaan 9 x 5,5 metriä. Tästä painanteesta löydettiin vuoden 1997 inventoinnissa kvartsia ja palanutta luuta. Nyt sen itäreunalle osuneesta koekuopasta 480/320 löytyi palanutta savea, kvartsia, palanutta luuta sekä hiiltynyttä tuohta, joka on peräisin koekuopan seinämässä havaitusta mahdollisesta asumuksen hiiltyneestä seinä- ja/tai kattorakenteesta.
Luonti: 5.12.2007
Asumuspainanne 3
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6959751 I: 622792
Kuvaus: Painanne on kooltaan 6,5x4 m, se on hyvin matala. Inventoinnin 2002 yhteydessä siitä löydettiin palanutta luuta.
Luonti: 12.12.2007
Asumuspainanne 4
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6959796 I: 622974
Kuvaus: Painanne on kooltaan 5x3,5 m.
Luonti: 12.12.2007 Viimeisin muutos: 27.2.2018
Asumuspainanne 5
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Ajoitus: kivikautinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6959815 I: 623045
Kuvaus: Painanne on kooltaan 7x5 m ja sitä ympäröi heikosti erottuva, noin 1,5-2 m leveä valli, painanteen länsipäässä on selvähkö oviaukon paikka. Tämä painanne on muita reilun metrin alempana.
Painanteeseen tehdyistä kahdesta koekuopasta tuli runsaasti löytöjä.
Luonti: 12.12.2007
Kuopanne
Tyyppi: asuinpaikat
Ajoitus: esihistoriallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6959788 I: 622921
Kuvaus: Metsäautotien varrella on esihistoriallinen kuopanne, kooltaan 2x3 m.
Huomautuksia: Asumuspainanne 2:
Nro 1. Kvartsi-iskoksia
Nro 2. Palanutta luuta
Asumuspainanne 3
Nro 3. Palanutta luuta
Vuoden 1997 Pesosen tarkastuksen lisäksi kohteesta havaittiin myös kolmas asumuspainanne, jonka keskelle tehtiin koekuoppa sen luonteen varmentamiseksi. Kolmannen painanteen koko on 5 x 5 m, ja sijaitsee painanteesta 1 noin 22 m länteen.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 3.12.2002
Petro Pesonen tarkastus 1997
Löydöt: KM 30458
Huomautuksia: Kvartsi-iskoksia (4 kpl)
Tarkastusmatkalla oli mukana myös Sirpa Leskinen.
Asuinpaikka-alueella on kaksi asumuspainannetta. Toinen painanne, jonka kohdalle kaivetusta koekuopasta asuinpaikkalöydöt ovat tulleet esille, on kooltaan noin 4 x 6 m ja se sijaitsee noin 88 m mpy korkeudella olevan muinaisen rantatörmän päällä. Toinen hieman epäselvempi painanne sijaitsee edellisestä noin 50 m kaakkoon, saman törmän päällä. Tämän painanteen kohdalle kaivetusta koekuopasta ei ole tullut esille löytöjä.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 3.12.2002
Petro Pesonen koekaivaus 2007
Löydöt: KM 36742:1-94
Luonti: 31.7.2007 Viimeisin muutos: 5.12.2007
Esa Mikkola tarkastus 1999
Luonti: 4.8.2009
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.