Pohjanperänkangas otettiin Museoviraston arkeologian osaston koekaivausryhmä 1:n kesän 2007 kenttätyöohjelmaan. Kiinteistön Kankaanlaita-nimisen kiinteistön maanomistajalla on aie myydä tila rakennustarkoitukseen ja koska asuinpaikan laajuus ei ollut tarkemmin tiedossa, oli kivikautisen asuinpaikan laajuus kyseisen tilan alueella selvitettävä. Ainoat tiedot muinaisjäännöksestä ennen koekaivauksia olivat maan pinnalle näkyvät kolme asumuspainannetta ja niistä saadut koekuoppalöydöt tilan länsilaidalla. Koekaivauksen tavoitteena oli selvittää kivikautisen asuinpaikan rajat sekä ottaa asumuspainanteista GPS-koordinaatit .
Pohjanperänkankaalta löydettiin tutkimusten yhteydessä kaksi ennestään tuntematonta asumuspainannetta sekä muu kuopanne. Kahdesta asumuspainanteesta laadittiin pintavaaitusten perusteeela verkkoprojektio. Kohteelta laadittiin myös pintaprofiilikartta. Löytöjä saatiin 62 koekuopasta eli kaikkiaan 169:stä koekuopasta 36,7 % oli löydöllisiä. Muinaisjäännöksen laajuus on koekuoppahavaintojen perusteella noin 500 x 75–100 metriä. Koekuoppalöytöjä ja likamaahavaintoja on koko tutkimusalueella kahden eri muinaisrantatörmän päällä. Erityisiä keskittymiä ei ole havaittavissa vaan löydöllisiä kuoppia on harvakseltaan koko matkalla. Alueen länsiosassa havaittiin muutamassa koekuopassa alempi kulttuurikerros 40–55 cm syvyydellä, joka oli podsoloituneen puhtaan hiekan alapuolella. Ilmiö havaittiin heikosti erottuvan muinaisrantatörmän kohdalla – mahdollisesti tämä törmä on tuulen tai rantavoimien johdosta kerrostunut vanhemman kulttuurikerroksen päälle. Yhdessä koekuopassa alemmassa kulttuurikerroksessa oli myös löytöjä.
Suurin osa löydöistä on kvartsia ja palanutta luuta. Kolme hiotun kivilajiesineen katkelmaa ovat kaikki liusketta, palasia isommista esineistä. Keramiikkalöydöt ovat pelkästään asbestisekoitteista keramiikkaa, suurin osa tunnistamattomia pieniä paloja, mutta yhden koekuopan keramiikkalöydöt ovat varhaista asbestikeramiikkaa. Koekuopasta 670/540 löytyi voimakkaasti punaiseksi värjäytyneestä maasta runsaasti palanutta luuta sekä pieniä rautaesineen katkelmia. Nämä saattavat kieliä jopa metallikauden asutusvaiheesta paikalla, mutta yhtä hyvin ne saattavat olla historiallisen ajan rautaa – kankaalla on paljon merkkejä historiallisen ajan toiminnasta. Lisäksi löytyi joitakin paloja asbestia, punamultaa ja palanutta savea. Länsiosassa olevaan isoon asumuspainanteeseen tehdystä koekuopasta otettiin talteen myös hiiltynyttä tuohta, joka mahdollisesti liittyy asumuksen seinä- tai kattorakenteisiin.
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.