Ensimmäisen maailmansodan aikainen luola, jonka pohjoispuolelle on aloitettu puolustusaseman rakentaminen. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee Porvoonväylän eteläpuolella avokalliolla korkeassa louhikossa.
Kohde on jäänyt keskeneräiseksi. Ainoastaan louhintatyöt on ehditty tehdä. Kallioon on louhittu hautoja sekä kuoppia suojahuoneita ja tuliasemia varten. Kaksi salaojan uraa, joista toinen johtaa pohjoiseen ja toinen länteen.
Haudat kiertävät kaarena. Niiden alku- ja loppupää sijaitsevat kallion eteäpuolella olevan luolan läheisyydessä. Kallioon louhittu luola on hevosenkengän muotoinen. Luola on jäänyt keskeneräiseksi, ainoastaan louhinta on ehditty tehdä. Luolan pinta-ala on 170 m2 ja korkeus 3 metriä. Luolan edustalta johtaa maahan kaivettu ja kallioon louhittu hauta kohteen eteläpuolella kulkevalle yhdystielle. Luola on veden täyttämä.
Puolustusaseman länsipuolella on maavalleja, jotka ovat ilmeisesti vanhojen
räjähdysainevarastojen suojavalleja. Rakenne ei liity ensimmäiseen maailmansotaan.
Kivikon ja Jakomäen alueen tukikohta IV:n linnoituslaitteet (kohteet IV:1, 5-14 ja tykkipatteri 70 sekä yhdystieverkosto) muodostavat hyvin säilyneen linnoitekokonaisuuden. Alueella voi muodostaa selkeän kuvan ensimmäisen maailmansodan aikaisen hajasijoitetun linnoitusjärjestelmän mukaisesta tukikohdasta. Rakennustyöt ovat jääneet osittain keskeneräisiksi ja siksi alueella pystyy hahmottamaan eri valmistumisasteelle jääneitä linnoituslaitteita ja myös ajan rakennusmenetelmiä ja työjärjestyksiä.
Skapat: 25.3.2008 Senaste förändring: 27.6.2017
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikuinen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 25.3.2008 Senaste förändring: 4.4.2008
John Lagerstedt besiktning 1998
Anmärkningar: Ei raporttia arkistoissa.
Skapat: 25.3.2008
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 27.6.2017
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventering 1979
Anmärkningar: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Skapat: 30.6.2017
Heini Hämäläinen, Markku Heikkinen besiktning 2018
Skapat: 16.3.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.