Vesa Laulumaa Museoviraston Arkeologisista kenttäpalveluista inventoi Kouvolan Korian ja Lappeenrannan Yllikkälän välisen 110 kV voimajohdon suunnittelualueen. Voimalinja on noin 82 km pitkä ja Fingrid Oyj suunnittelee sen uusimista. Uusi johto rakennetaan entisen paikalle.
Voimalinjan tuntumasta, 120 metrin etäisyydellä siitä, tunnettiin ennestään kuusi kiinteää muinaisjäännöstä ja seitsemän kulttuuriperintökohdetta. Kohteet ja niiden laajuus suhteessa voimalinjahankkeeseen tarkastettiin inventoinnissa. Tunnettujen kohteiden aluerajauksiin tehtiin tarkastusten perusteella muutoksia. Inventoinnissa käytiin lisäksi läpi nykyinen voimalinja noin 50 metrin leveydeltä sen molemmin puolin. Uusia kohteita löytyi kuusi kappaletta. Kohteista neljä on tervahautoja, jotka voidaan luokitella kiinteiksi muinaisjäännöksiksi ja kaksi on Salpalinjaan liittyviä toisen maailmansodan aikaisia linnoitteita, jotka luokitellaan kulttuuriperintökohteiksi.
Inventoinnin perusteella todettiin, että kaikkiaan 12 muinaisjäännös- tai kulttuuriperintökohdetta sijaitsee linjalla tai sen välittömässä läheisyydessä (alle 50 metriä).
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.