Maan pinnalla erottui kahden rakennuksen kivijalkaa jo ennen kaivinkonekuorintaa. Kaivausalueilta poistettiin pintamaa kaivinkoneella ja kaivua jatkettiin lapio- ja lastakaivauksena. Myöhemmin poistettiin kaivinkoneella vielä moderneiksi todettuja maakerroksia. Alueella dokumentoitiin 9 rakennekokonaisuutta. Näistä ryhmät 1 ja 2 olivat jo maan pinnalle näkyneet rakennukset, ryhmät 3, 4 ja 5 kaivausten yhteydessä esiin tulleet rakennukset, ryhmä 6 tontin pohjoisosassa ollut epäselvä kivirakenne, ryhmä 7 kuoppaan liittynyt kokonaisuus alueen itäosassa, ryhmä 8 rakenteellinen kuoppa alueella 2 ja ryhmä 9 rakennuksen osa alueella 2.
Suurin osa alueesta oli 1900-luvun maankäytön sekoittamaa, alueen itäosassa kaikki varhaisemmat kulttuurikerrokset olivat tuhoutuneet. Havaitut rakenteet (ryhmät 1, 2, 4 ja 7) ajoittuvat suurelta osin tontin viimeisimpiin käyttövaiheisiin 1800- ja 1900-luvuilla. Alueella havaittiin kuitenkin myös 1700-luvulle ajoittuvia kulttuurikerroksia ja rakenteita (ryhmä 3) sekä todennäköisesti 1500-1600 -luvulle ajoittuva rakennus (ryhmä 5). Kaikkia maakerroksia ja rakenteita ei kuitenkaan voitu ajoittaa.
Luonti: 28.1.2022
Hanketiedot
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Espoon kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi
Hankkeen vaihe:
Jälkityövaihe
Luvan dnro:
MV/106/05.04.01.02/2018
Henkilökunta
Kaivausjohtaja:
Tuija Väisänen
Apulaistutkija:
Heli Lehto
Tutkija:
Johanna Seppä
Raporttitiedot
Raportti:
ESPOO Kockby (Kokinkylä) Stors. Historiallisen ajan kylätontin kaivaus 4.7.-24.8.2018.
Tekijä:
Tuija Väisänen
Päivämäärä:
12.6.2019
Sijainti(alkup):
Museovirasto
Kopiot:
Espoon kaupunginmuseo, tilaaja
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.