Naantalin luostarikirkon munkkisakariston (ns. nykyinen S-huone) rakennusarkeologisissa ja arkeologisissa tutkimuksissa löydettiin kaksi keskiaikaista lattiatasoa, joista ylempi oli valmistettu tiilestä. Löytöinä saatiin runsaasti muototiiliä ja tasolasia ja täyttökerroksesta kaksi keskiaikaista rahaa.
Seinärakenteiden perusteella saatiin uutta valaisua sekä munkkisakariston että munkkikäytävän rakenteisiin. Molempien osien lattiapintaa oli jossakin käytön vaiheessa korotettu, munkkisakaristoon oli tehty tiililattia ja munkkikäytävään lattian alapuolinen varasto/kellaritila ja samalla oli ensimmäisen vaiheen spiraaliportaikon kulku muurattu osittain umpeen.
Korotukset voivat olla eri rakennusosissa eri aikaisia, sillä munkkikäytävän uudempi rakennusosa vaikutti melko nuorelta ehkä 1600-1700-luvulta peräisin olevalta.
Munkkisakaristossa on mahdollisesti olut risti- tai tähtiholvaus. Se on sortunut tai sorrettu tiililattian päälle ja seinä on korjattu 1600-l tyyppisillä materiaaleilla.
Kattorakenteiksi tulkitut hirrenpainanteet kuuluvat korjausvaiheeseen eivätkä liity mitenkään keskiaikaiseen rakennukseen.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
28.8.-18.10.1996 ja 1.9.-15.12.1996
Tutkimusalue:
24 m²
Tutkimusperuste:
Tieteellinen
Rahoittaja/tilaaja:
Naantalin seurakunta
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Kari Uotila
Kaivausjohtaja:
Kari Uotila
Apulaistutkija:
Päivi Hakanpää ja Markus Kivistö
Tutkimusavustaja:
Päivi Hakanpää ja Markus Kivistö
Raporttitiedot
Raportti:
a) Naantalin kirkon tutkimukset vuosina 1996-1997. S-huoneen rakennusarkeologiset tutkimukset.
b) Naantalin kirkon tutkimukset vuosina 1996-97
b) Naantalin kirkon tutkimukset vuosina 1996-97
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.