Museoviraston Lahden kaupunginmuseolle delegoima hanke.
HOLLOLA KIRKKOTARHA
Pk. 2134 10 HOLLOLAN KIRKONSEUTU
x = 6772 26–30, y = 2577 52–57, z = 95–96
Viemäritöiden valvonta ja historiallisen ajan kohteen pelastuskaivaus
Lahden kaupunginmuseo / Päijät-Hämeen maakuntamuseo
Kaivauksenjohtaja: FL Kenneth Lönnqvist
Hollolan seurakunta toteutti Hollolan kirkon hautausmaalla vuonna 1999 sadevesiviemäröinnin parannustöitä. Töitä valvoi FL Kenneth Lönnqvist Lahden kaupunginmuseosta, joka toimi myös pelastuskaivauksen johtajana.
Kaivaminen tapahtui koneellisesti pienoiskaivinkoneella. Kaivauksen aikana suoritettiin perusteellisempia arkeologisia tutkimuksia kellotapulin edustalla, kellotapulin ja asehuoneen välillä, kirkon länsipäädyn edustalla ja kirkon pohjoispuolella. Kellotapulin kaivauksissa todettiin laaja tuhokerros, joka viitannee paikalla sijainneeseen kellotapulin edeltäjään. Kirkkoa kiertävän ja keskiaikaiseksi oletetun kivimuurin hyvinsäilyneitä jäännöksiä löytyi kolmesta kohdasta. Muurin nyt ensi kertaa dokumentoitu ulkonäkö vastaa melko pitkälle siitä aikaisemmin esitettyjä arveluja. Asehuoneen edustalla havaittiin muurin yhteydessä myös etelään päin jatkuva kiveys, joka tulkittiin rakennuksen pohjaksi. Rakennustekniikaltaan tämä kiveys oli samanlainen kuin muurin kiveyskin, ja kyseessä onkin mahdollisesti ollut katettu ja muurattu porttirakennelma.
Löydöt: KM 99068:1–22
Ajoitus: historiallinen aika (keskiaika tai nuorempi)
Tutkitun alueen laajuus: 3500 m²
Kenttätyöaika: 26.8.–19.9.1999
Tutkimuskustannukset: Hollolan seurakunta 47 056 mk
Tutkimusraportti: Kenneth Lönnqvist 1.12.1999 Lahden kaupunginmuseon arkistossa, kopio Museoviraston rakennushistorian osaston arkistossa
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 20.7.2007
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
26.8.-19.9.1999
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Hollolan srk
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Hannu Takala
Kaivausjohtaja:
Kenneth Lönnqvist
Raporttitiedot
Raportti:
Hollolan kirkko, Hollolan kunta. Hollolan kirkon hautausmaan sadevesiviemärikaivauksen valvonta.
Tekijä:
Kenneth Lönnqvist
Päivämäärä:
1.12.1999
Liitteet:
Terttu Lempiäisen makrofossiilitutkimusraportti.
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat KM 99068:1-22 Löydöt
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.