Hollolan kirkon kirkkotarhassa tehtiin syksyllä 2000 viemäröinnin parannustöitä. Kaivausalue sijoittui kirkon koillis- ja pohjoispuolelle. Suurin osa kaivausalueesta sijoittui keskiaikaisen kirkkomaan ulkopuolelle. Kirkon pohjoispäädyn ja hautausmaan toimiston edustalla, kirkkoaidan ulkopuolella, dokumentoitiin useita kohteita. Niissä ei esiintynyt kiinteitä kivisiä rakennelmia eikä niistä tehty esinelöytöjä. Tutkimuskohteessa 1 oli puinen latomus kerrostuman pohjalla, joka oli palossa tuhoutunut. Latomuksen ikä tai käyttötarkoitus ei selvinnyt tutkimuksissa, mutta se saattaa olla osa vanhaa tienpohjaa. Tutkimuskohteessa 2 dokumentoitiin kaksi anomaliaa. Paikalla ei ollut kiinteitä rakennelmia eikä sieltä tehty esinelöytöjä. Alueelta löytyi jätettä kuten hiiltä, tiilenkappaleita ja laastia, mikä liittää sen kirkon rakennus- ja korjausvaiheisiin. Keskiaikainen kiviaita kirkon pohjoispäädyn ja kirkolle vievän sorakäytävän kohdalla oli tuhottu ilmeisesti 1980-luvulla toteutetun vesiputken kaivun yhteydessä. Kirkon pohjoispäädyn ja kiviaidan välisellä alueella ei havaittu muuta kuin hautauksia.
Luonti: 1.1.1900
Hanketiedot
Kenttätyöajankohta:
4.-20.9.2000
Tutkimusalue:
30 m²
Tutkimusperuste:
Maankäyttö ja rakentaminen (MML, MRL)
Rahoittaja/tilaaja:
Hollolan srk
Hankkeen vaihe:
Raportti jätetty
Henkilökunta
Vastuuhenkilö:
Kenneth Lönnqvist
Kaivausjohtaja:
Kenneth Lönnqvist
Raporttitiedot
Raportti:
Hollolan kirkkotarha. Arkeologinen tutkimus.
Tekijä:
Kenneth Lönnqvist
Päivämäärä:
1.1.2000
Sijainti(alkup):
Lahden kaupunginmuseo
Kopiot:
MV:RHOA
Julkaisut
Kirjallisuus: Lönnqvist, Kenneth 2001. Arkeologiset tutkimukset Hollolan kirkkotarhassa ja sen läheisyydessä 1999–2000. Suomen Museo 2000.
Kokoelmatiedot
LKM 125606-125652 Mustavalkokuvat
Kokoelmatiedot
KM Historialliset kokoelmat KM:99068:1-22 Löydöt
Ladattava tiedosto saattaa sisältää kuvia, karttoja tai muita sisältöjä jotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöä varten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.